Hakemistopalveluista on hyötyäkin!

kirjoittaja

in

20.11.2010

Monien yrittäjien kiusana ovat turhanpäiväiset puolihuijaamiseen perustuvat internetin ns. hakemistopalvelut. Nämä yritykset tekevät internetsivuille listoja yrityksistä ja laskuttavat yrityksiä kun niiden tietoja katsotaan. Toimintamalli menee niin, että hakemistopalvelusta soitetaan virallisen oloinen puhelu, jossa kysellään yrityksen yhteystietoja. Yrityksen tiedot laitetaan sitten hakupalveluun ja pahaa-aavistamaton yrittäjä saa aikanaan laskun sen mukaan montako kertaa yrityksen tietoja on katsottu. On vaikea näyttökysymys, onko sopimusta oikeasti syntynyt vai ei, suullisesti puhelimessa tehty sopimus kun on ihan yhtä sitova kuin mikä tahansa muukin sopimus. Suoranaisesti laitontakaan toiminta ei ole, kun yritykset saavat periaatteessa vastinetta rahoilleen, eli näkyvyyttä hakemistopalvelussa.

Käytännössä nämä hakemistopalvelut ovat myyjäkartoitusta tekevälle ostajalle kiusoja, sillä ne haittaavat yrityksen omien, yleensä oikeasti hyödyllisten sivujen löytymistä. Yritykselle on tietysti kohtalokasta, jos yrityksestä tietoja etsivä asiakas ei saa löydä kuin turhanpäiväistä höttöä ja päätyy siksi kilpailijalle.

Mutta yksi hyöty näistä hakemistopalveluista on: Ei tarvitse itse seurata miten uuden yrityksen rekisteröinti kaupparekisterissä etenee. Kun yrityksen tiedot tulevat YTJ:n näkyviin, niin jo samana päivänä yrittäjälle soitellaan ja “tarkistetaan yhteystietoja”. Siitä tietää, että nyt voi käydä katsomassa Y-tunnuksen.

Linkki:
http://keskustelu.yrittajan.info/index.php


Kommentit

11 vastausta artikkeliin “Hakemistopalveluista on hyötyäkin!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *